sormus.jpg

Otsikossahan se jo kerrotaan. Ens maanantaina se sitten alkaa, eli kauan odotettu näyttely Oulun kaupunginkirjastolla.

Valmistelut on hyvällä mallilla, muutamaa pikkujuttua lukuunottamatta. Tilaamani valot ei ole tulleet ja tietoa saapumisesta ei ole saatavilla, eli mennään vitriinien omilla valoilla tai sitten korjataan valaistusta myöhemmin. Yksi tärkeimmistä koruista pitäisi saapua asiakkaalta lainaan tänään tai huomenna. Aika viime tippaan lähettäminen jäi, mutta pääasia, että saan sen mukaan näyttelyyn. Muuten kaikki korut on jo viimeistelty näyttelykuntoon. Tänään ajattelin vielä viimeistellä esillelaittoon tarvittavat materiaalit, joita siis ei ole paljon. Tässä näyttelyssä yritän saada korut pääosaan ja ens viikolla se nähdään, että onnistuinko.

Yksi vaikeimmista päätettävistä asioista on vielä vaiheessa. Nimittäin palautteen kerääminen ja se, etttä miten sen teen. Olen ehkä kallistumassa perinteiseen paperilappuun, mutta olis hieman kiinnostanut sähköiset vaihtoehdotkin. Niistä ei vain ole kokemusta ja sellaisen rakentaminen ei minulta onnistu. Kun olisi joku puhelimen sovellus, jolla voisi antaa helposti palautetta ja sen saisi vielä koosteena, niin avot.