Tänään koululle perustettiin Osuuskunta Artesaari. (Nimi voi vielä muuttua) Prosessi on kestänyt tammikuusta ja on ollut pitkä ja raskas.

Ja nythän se työ vasta alkaa. On kuitenkin iso asia saada paperit täytettyä ja laitettua eteenpäin. Moni asia on vielä vaiheessa, mutta onpahan nyt ainakin virallista. 

Minusta tuli hallituksen pj, koska olen muutenkin vetänyt hanketta opettajien kanssa alusta asti. Onhan se minun vähän helpompi jatkaa neuvotteluja koulun kanssa, kun olen ne aloittanutkin. Pitkästä yrittäjätaustastakaan ei ole hirveästi haittaa.

Odotan innolla sitä, että minkälaista toimintaa keksimme. Mahtavassa porukassa on mahtavaa yrittää ja tehdä.

Tänään emaloin oikein urakalla. Tein emaloinnit 30 korvakoruun, jotka menee tulevaan näyttelyyn. Huomenna pitää vielä viimeistellä korut. Mukana oli hiukan uudistettua mallia ja Plique-a-Jour emalointia. Tuossa tekniikassa on työvaiheita kyllä riittävästi ja siitä voikin johtua ettei monet tuollaisia tee. Pääsin kuitenkin sarjatuotanto-rytmiin hyvin kiinni. Saipahan esimakua mahdollisesta tulevasta.

Niin, ja onhan mulla sitten myytävääkin, kunhan näyttelystä vapautuvat. Nyt kun voi myydäkkin laillisesti osuuskunnan kautta.