Star.jpg

Emaliharjoitukset jatkuu. Joulun odotuksen kunniaksi tein Joulutähden. Tämäkin tulee luultavasti myyntiin Wanhan Ajan Jouluun lauantaille.

Linnanjuhla-korut on huomenna valmiina ja käyn luovuttamassa puvun tekijälle. Osa niistä kiinnitetään suoraan pukuun. Ennen juhlia saatan julkaista pienen maistiaisen koruista. Kannattaa seurata blogia.

Jännitys on hieman laskenut eilisestä, kun esittelin korut eka kertaa asiakkaalle. Vastaanotto oli erittäinen mairitteleva. Uskoin kyllä koko ajan koruihin, koska ne on aiheeltaa kovin henkilökohtaisia asiakkaalle. Olin mukana myös puvun sovituksessa ja sain sanoa omat mielipiteeni puvun loppuun hiomisesta. Hienoa toimia ammattilaisten kanssa.

Olen erittäin tyytyväinen pukuun. Se on "hieman" erilainen ja varmasti huomataan. Korut on lisäksi tehty juuri tähän pukuun, joten kokonaisuudesta tulee upea. Niin ja kun vielä kantaja on yksi linnan upeimmista kuningattarista. 

Nyt vain odottamaan itsenäisyyspäivää. Kunpa se tulisi jo...